Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

Ilo ja rauha

- läsnäolemisen ytimessä

 

Rauha säteilee sisimmästä.

Rauha on sisällämme oleva ympäristö

josta todellinen onnellisuus kumpuaa.”

 

Kannamme fyysisessä kehossamme, lihaksissa ja hermoissa, suuren määrän ajatuksia, muistoja ja tunteita joita emme tarvitse. Erilaiset tutkimukset ovat arvioineet, että ihmisen tajunnassa kulkee 50 000-100 000 ajatusta yhden vuorokauden aikana. Se tekee keskimäärin yhden ajatuksen – hermoimpulssin – vuorokauden jokaista sekuntia kohden.

Kyseessä on melkoinen ajatusten, motiivien, tunteiden, ideoiden ja muistojen ristiaallokko. Koska tahaton hermoimpulssivirta – toisiinsa assosioituvat ajatukset ja reaktiot – on jatkuva niin on varmaa, että ennen pitkää kehomme, mielemme ja hermostomme rasittuu jolloin elämä laimentuu, kadotamme inspiraation, uuvumme ja sairastumme. Näemme tätä kaiken aikaa ihmisissä ympärillämme. Tällainen elämäntapa on raskas ja vailla keveyttä – elämäniloa ja raikkautta. Se on kuluttava ja epämiellyttävä niin itsellemme kuin myös lähimmäisillemme ja yhteiskunnalle. 

Kuitenkin ratkaisu tähän tahattomaan – hallitsemattomaan – medi-1.jpgstressikierteeseen on Läsnäolon Taitojen näkökulmasta yksinkertainen ja helppo.

Oikeastaan hyvinkin helppo ja ilmeinen kun opimme käyttämään eduksemme kehossa, hermostossa ja hengityksessä piilossa olevia perusmekanismeja. Ei ole liioiteltua sanoa, että tämän menetelmän – käytännön harjoitusten – avulla kaikenlaiset elämänmurheet ja koettelemukset voidaan voittaa. Ulkopuolelta, muilta ihmisiltä, tulevia haasteita ei voida hävittää mutta voimme harjoitusten avulla muuttaa omaa hermostoamme ja sitä kautta kokemusmaailmaamme jonka seurauksena aiemmin vaikeina ja monimutkaisina koetut tilanteet tuntuvat harjoittelun jälkeen helpoilta, selkeiltä ja vaivattomilta. Avain tämän saavuttamiseen on toimivien tekniikoiden oppiminen ja niiden omatoiminen harjoittelu ja soveltaminen elämään.

Kohtaan Läsnäolon Taito-kursseilla enemmän tai vähemmän stressaantuneita ihmisiä. Eräs kurssilainen kertoi kuinka hänen vuosia jatkunut, työstä johtuva, stressikierre loppui kuin seinään jo ensimmäisenä kurssipäivänä. Hän oli yrittänyt saada lievennystä stressiinsä muiden menetelmien avulla. Tuloksetta - ikävä kyllä.

Toinen kurssilainen, jo useita vuosia meditaatiota harjoitellut henkilö, tuli luokseni silmät terävästi loistaen ja myhäili miten hyvin Maan ja Taivaan Meditaatiotekniikka toimii. Hän oli tekniikan avulla kyennyt löytämään itsestään perusteellisen tyyneyden ja rauhan tilan, jota ei ollut aiemmin kokenut.

Oman ryhmänsä kurssilaisissa muodostavat ne, joilla ei ole aiempaa kokemusta vastaavien tekniikoiden harjoittelusta mutta jotka silminnähden kokevat jotain uutta ja merkityksellistä. Juuri heitä kursseilla toivoisi näkevän enemmän – tavallisia ihmisiä.

Parasta opettajan työssä on nähdä miten ihmiset löytävät itsestään syvän rauhan ja onnellisuuden, joka katkaisee tahattoman stressikierteen. Se tuntuu hyvältä.

Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa saamme useita mahdollisuuksia tuoda näitä konkreettisia ja toimivia taitoja erilaisille yhteisöille, yrityksille ja ryhmille sekä oppilaitoksiin, opistoihin ja esimerkiksi vanhainkoteihin ja vankiloihin kaikkialla Suomessa.

Sillä Läsnäolon Taidot kuuluvat kaikille!

Terveisin,

- Kim, 10/2010.